Ilo ja suru

Ilot ja surut ovat siitä merkillinen piirre, että lapsena niitä on monta, mutta ne ovat lyhyitä. Pieni lapsi voi yhdessä hetkessä itkeä sydäntäraastavasti kun äiti on mennyt vessaan, ja tämä tietenkin tarkoittaa lapselle maailmanloppua. Ja sitten viiden minuutin päästä tämä riemuissaan käsiään heilutellen viipottaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Aikuisena sen sijaan ei moisia tunneailahteluja ole, ei edes naisihmisillä pahoina päivinä. Aikuisena tunteet vain ovat pidempiä ja niitä on harvemmin. Siksi esimerkiksi naisihminen on pahana päivänä koko päivän ärtynyt eikä lapsen tavoin vain viittä minuuttia, vaikka se voisikin olla kätevää. Samoin jos mies aamulla saa vaikka moitetta, tai töissä johtajalta tai kotiin tullessa poliisilta kun ei ole ajanut täydesti lakien asetusten mukaan, niin on koko päivä pilalla.

Syynä voi olla tietenkin pippeli, joka on lapsena pienempi ja aikuisena pidempi, mutta se on freudilaista ja kovin epäsoveliasta on siitä ääneen kertoa. Siksi virallinen ja siksi uskottavin selitys on se, että aikuisena joudut ostamaan kaiken. Kun lapsena tunne on kuin mikä tahansa tavara, jonka voi huoletta pureskella ja kuolata hajalle tai muuten rikki, ei aikuisena voi samalla tavalla tehdä. Ei edes käsityötä harrastavan tuttavan antamille vaaseille vahingossa (mutta tahallaan). Aikuisena sitä joutuu maksamaan koko tunteen, joten sitä käyttää säästeliäästi. Siksi lapsi on kuin sellainen, joka puree tikkarin rikki mutta aikuinen imee ja kestää kauemmin. Eikä pure lain, etenkään jos on naisihminen. Imee vaan.