Luotsi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alankomaalainen luotsialus Rotterdamissa.
Luotsi nousemassa luotsattavaan alukseen.

Luotsi on ammattinimike, jolla tarkoitetaan henkilöä, joka työskentelee luotsiaseman alaisuudessa merellä ja satamissa, tehtävänään ohjata alukset turvallisesti avomereltä satamiin ja niistä ulos. Luotsit myös seuraavat meriliikennettä tutkan avulla sekä tähystäen silloin kun optinen seuranta on mahdollista. He myös opastavat meriliikennettä väylillä saaristoissa ja satama-alueilla. Suomessa luotsit työskentelevät sekä merialueilla että Saimaalla.

Merillä työskentelevien luotsien lisäksi on kanavaluotseja sekä sisävesiluotseja. Sisävesiluotsit ovat pääsääntöisesti väylänhoitajia, jotka toimivat luotsaustehtävissä oman toimensa ohella.

Finnpilotin luotsialus L 238 palaamassa satamaan luotsin ohjattua saksalaisen matkustajalaivan Kustaanmiekan salmen läpi.

Luotsi ei itse varsinaisesti ohjaa laivaa, vaan antaa kapteenille ohjeita ja ennakkotietoa käytettävästä väylästä sekä odotettavissa olevasta liikennetilanteesta. Suomessa aluksilla on yleensä luotsipakko eli velvollisuus käyttää luotsia, mikäli lastin vaarallisuus tai haitallisuus taikka aluksen koko sitä edellyttää. Aluksen, jonka päälliköllä on linjaluotsin tutkinto, ei kuitenkaan tarvitse käyttää luotsia. Käytännössä esimerkiksi Saimaan alueella luotsilta voidaan pyytää aluksen ohjaamista tai luotsi voi käytännössä jopa pakottaa itsensä ohjaajaksi, jos tilanne menee liian vaaralliseksi. Näin ollen heille kehittyy tuntuma ainakin yleisimpiin alueella liikennöiviin alustyyppeihin.

Luotsin työ on erittäin vastuullista ja vaativaa, sillä virheistä saattaa aiheutua suuria aineellisia ja ruumiillisia vahinkoja.

Luotsi voi urallaan edetä esimiestehtäviin luotsiaseman luotsivanhimmaksi.

Suomessa luotsaustoimintaa hoitaa yksinoikeudella valtion kokonaan omistama yhtiö Finnpilot Pilotage Oy (ennen vuotta 2011 valtion virasto Luotsausliikelaitos), jonka liikevaihto on noin 34 milj. euroa. Yhtiö työllistää noin 350 henkilöä, jotka työskentelevät luotseina, luotsiveneen kuljettajina tai muissa tehtävissä.

Luotsit ovat päivystysvuorossa vuoroviikoin (viikko luotsiasemalla ja viikko vapaalla). Mikäli luotsi asuu luotsiaseman lähellä, kotona päivystäminen on mahdollista, mutta luotsin on päästävä kahden tunnin varoitusajalla kotoa laivaan.

Työssä liikutaan paljon. Lyhimmät luotsaustehtävät ovat helpoilla alueilla, mutta esimerkiksi Saaristomerellä ja Turun saaristossa yksi luotsaustehtävä saattaa kestää jopa 8 tuntia.

Saimaan alueella (Saimaa ja kanava) yhtämittainen sallittu työaika voi olla jopa 16 tuntia, jonka jälkeen pitää seurata 8 tunnin lepoaika. Työ voi näin ollen olla erittäin kuormittavaa.

Luotseilta vaaditaan merikapteenin pätevyys eli merikapteenin tutkinto (merenkulun ammattikorkeakoulututkinto), riittävä merikokemus ja lisäksi oma erityiskoulutus.[1]

Ammatin vaatimukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luotseilta vaaditaan hyvää fyysistä kuntoa, jatkuvaa tarkkaavaisuutta, vastuuntuntoa ja huolellisuutta. Epäsäännölliset luotsausajat vaativat myös samanlaista soveltuvuutta kuin maapuolen vuorotyössä vaaditaan, sillä luotsin työvuoron alkuajat voivat sattua keskelle yötä sekä luotsauksen kesto ja seuraavalle levolle pääsy voivat vaihdella hyvinkin huomattavasti esim. laivan miehistöstä ja alueen liikennetilanteesta riippuen. Lisäksi kielitaito (yleensä ruotsi ja englanti) on välttämätön.

Virheetön väriaisti ja hyvä näköaisti ovat luotsiksi pääsemisen ehdoton edellytys. Näköaisti ja fyysinen kunto testataan kahden vuoden väliajoin merimieslääkärin tarkastuksessa.

  1. Ammattinetti - Ammatit - Luotsi Ammattinetti. Viitattu 24.10.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]